Hädässä ystävä tunnetaan

John on murheen murtama Julian sanojen jälkeen. Kyllähän hän tätä tiesi odottaa, mutta siitä huolimatta Julian päätös tuntuu musertavalta ja lopulliselta. Hän ei voi olla ajattelematta, että oliko talonostopäätös sittenkin virhe. Olisivatko he voineet elää onnellisina kaupungissa - John edelleen paljon matkustavana liikemiehenä, Julia sosiaalisesti aktiivisena kaupunkilaisrouvana? John pudistaa päätään muistaessaan lukuisat merisairaana vietetyt laivamatkat, yksinäiset illat suurkaupunkien vilinässä, huonosti nukutut hotelliyöt. Satunnaiset lämpöä ja lohtua tarjonneet sylit hän mielellään unohtaisi. Se amerikkalaisen perijättären kanssa taannoin koettu romanssi vaivaa häntä edelleen, vaikka tytön ja hänen vanhempiensa kanssa onkin asia selvitetty. "Ei enää sellaista elämää! Mutta miten tästä eteenpäin?"

John käy hakemassa viinipullon ja lasin ja istahtaa nojatuoliinsa mietiskelemään. Rolf tuntuu innostuneen konepajayrityksen toiminnan laajentamisesta ja sen tuomista uusista haasteista, vaikka Sofia suhtautuneekin hieman varauksellisesti miesten suunnitelmiin. John juo viinilasin nopeasti tyhjäksi ja nousee sitten ylös niin varomattomasti, että pullo ja lasi putoavat karhuntaljalle ja jäävät siihen. 

John painelee ulos asunnostaan ja pysähtyy portaikkoon kuuntelemaan Lauran huoneistosta kuuluvaa pianonsoittoa. "Margaret siellä varmaan soittaa, hän on kyllä taitava!" John ajattelee ja päättää hetken mielijohteesta koputtaa ovea. Anna tulee avaamaan ja päästää Johnin sisälle asuntoon. Laura tulee makuuhuoneesta kirja kainalossaan. 

"John... minä kuulin... olen pahoillani!" John ei vastaa mitään vaan istuu sohvalle peittäen kasvonsa käsillään. "Anna, keittäisitkö teetä?" Laura pyytää, ja Anna katoaa keittiöön. "Mitä aiot nyt... koska muuttopäivä on?" Laura kyselee, mutta John vain istuu hiljaa paikallaan huokaillen raskaasti. Anna kaataa molemmille teetä kuppeihin ja komentaa tytöt pois huoneesta, jotta Laura ja John saavat olla rauhassa. Laura istuu sohvalle Johnin viereen. "En tosiaan tiedä, miten tästä eteenpäin..." John huokaa, ja Laura laskee varovaisesti kätensä Johnin hihalle. "Onneksi talon remontointi vie paljon aikaa, en ehdi jäädä tähän suruun kieriskelemään." Laura katsoo Johnia lempeästi. 

John nousee sohvalta ja istuu pianotuolille. Asunnon täyttävät haikeiden skotlantilaisten kansanlaulujen sävelet. Tytöt ovat hiljaa hiipineet takaisin huoneeseen; keittiössä Anna hiljentyy kuuntelemaan ja pyyhkäisee vaivihkaa kyyneleen silmäkulmastaan. 

Vieraita Villa Rosesta!

Johnin ja Rolfin viettäessä aikaa taloremontin suunnitelmien parissa on naisväki saanut nauttia Lauran kaupunkikodin vieraanvaraisuudesta. Julia oli ollut miesten mukana tutustumassa taloon ja liittynyt muiden naisten seuraan kaupunkiin paluun jälkeen. Margaret ja Christina ovat aivan ihastuneet Rolfin ja Sofian parin kuukauden ikäiseen pienokaiseen, Sarah-pikkuserkkuunsa, ja hoitavat häntä mielellään Sofian apuna. Anna häärää touhuissaan keittiössä ja kantaa pöytään alkukesän vihannesherkkuja ja Sofian Pariisin-matkalta tuomia ihania ranskalaisia juustoja. Makeina herkkuina nautiskellaan hedelmiä, leivoksia ja karamellejä. Imetyksen takia Sofialla on kova jano, ja Anna huolehtii siitä, että Sofian lasi on jatkuvasti täynnä Holborne Housen omenista tehtyä raikasta mehua. Toisinaan hentoinen Sofia haluaa vetäytyä hetkeksi lepäilemään, ja silloin Lauralla on tilaisuus nuuhkia pikku Sarahin untuvaisia hiuksia ja pehmoista poskea sekä muistella omien tyttäriensä vauva-aikoja.

Sofian sisar Julia ihastelee myös pikkuista , mutta ei voi käsittää rouvien vauvahössötystä. Hänestä on alkanut yhä varmemmin tuntua siltä, että perheenäidin rooli ei ole häntä varten. Hän on viettänyt monet illat keskustellen äitinsä Tamaran kanssa tämän kahvilasuunnitelmista. Julialla on villin kiharapilvensä alla terävät ja laskelmoivat aivot, ja hänestä Tamaran haaveet kuulostavat realistisilta ja toteuttamiskelpoisilta. Johnkin on nyökkäillyt hyväksyvästi Tamaran päätökselle hankkia kahvilakiinteistö omistukseensa. 

John ja Julia olivat pikaisesti keskustelleet molempien tulevaisuuden toiveista Garden Villagessa vieraillessaan ja uudestaan palattuaan kaupunkiin Johnin asunnolle. 

”Miksi ihmeessä Johnin piti mennä hankkimaan se typerä vanha talo jostain maaseudun hiljaisuudesta?” Julia huokailee. Talon nähtyään hän on nyt täysin vakuuttunut siitä, että maalaiselämä ei todellakaan ole häntä varten. John on hänen elämänsä rakkaus, mutta Tamara-äiti on korostanut tyttärilleen, että näiden on aina seurattava sydämensä ääntä ja tehtävä niin kuin heistä itsestään hyvältä tuntuu. ”Miksen ihan hyvin voisi elää naimattoman naisen itsellistä elämää? Onhan muutama ystävättärenikin valinnut tavallisuudesta poikkeavan tien: Caroline on toimittajana The Timesissa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, Catherine elättää itsensä Pariisissa muodikkaiden iltapukujen ompelijattarena, Rosemary-serkku on vastikään perustanut oman leipomon. ”

Julia istahtaa Lauran viereen ajatuksiinsa vaipuneena. ”No mitä nyt, Julia-neiti?” Laura kysyy ystävällisesti. ”John ja minä… me erosimme…” Julia henkäisee ja purskahtaa itkuun. ”Voi Julia!” Laura huudahtaa liikuttuneena ja syleilee nuorta naista. ”Olen pahoillani. Tiesin kyllä, että teillä on erilaiset haaveet tulevaisuuden suhteen, mutta en kuitenkaan uskonut teidän päätyvän tällaiseen ratkaisuun.” Julia itkee vasten Lauran olkapäätä ja Laura ojentaa hänelle oman pitsisen nenäliinansa. ”Sinä olet nuori ja vahva, kyllä sinä tästä selviät. Anna ajan kulua rauhassa ja ajattele, mitä kaikkea hyvää sinulla on edessäsi. ”Vähitellen Julia rauhoittuu ja hymyilee silmät kyynelissä: ”Niin, kyllä minä tiedän että tämä on oikea ratkaisu vaikka se tekeekin kipeää.”

Anna tuo Julialle ja Lauralle kupilliset teetä ja lautasellisen leipomiaan herkullisia keksejä. Margaret ja Christina porhaltavat huoneeseen ja Margaret asettuu pianon ääreen soittamaan. Pian seuraan liittyvät Sofia ja Rolf, jotka ovat käyneet Sarah-vauvan kanssa pienellä päiväkävelyllä läheisessä puistossa. Sade ropisee Lundia Lanen asunnon ikkunaan, ilta hämärtyy, keittiöstä kuuluu astioiden kilinää ja Annan hiljaista hyräilyä. Julian poskelle vierähtää kyynel.    

Tämä upea piano löytyi Münchenistä Les Enfants -lelukaupasta (os. Pacellistr. 5). 

  

Remontin suunnittelua

John on pyytänyt morsiamensa Julian sisaren puolisoa Rolf Halbournia avukseen uuden talonsa remontin suunnitteluun. Rolfin ja Sofian kaunis talo, Villa Rose, on valmistunut juuri vähän aikaa sitten, ja nuoripari on jo ehtinyt asettua taloksi. Villa Rosen valmistuttua taloa rakentamassa olleet miehet olisivat nyt vapaita siirtymään Johnin avuksi remonttihommiin. Talon sisäseinät pitäisi hioa, pohjamaalata ja tapetoida, ulkopintojen maalaamista varten John on jo hankkinut omenanvihreää ja ruskeaa maalia. Puutarhakin vaatisi kunnostamista: osa vanhoista omenapuista on liian huonokuntoisia säästettäviksi, ja John haluaisi ryhtyä kasvattamaan myös vihanneksia joenrannan vehreillä pelloilla. 

John ja Rolf ovat viettäneet lähes puoli päivää kierrellen tiluksia ja keskustellen Johnin suunnitelmista. Kaikkien korjausten ja uudistusten toteuttaminen on kallista, mutta Johnille on kertynyt melkoiset säästöt hyvin sujuneista liiketoimista. Atlantin-takainen konepajayritys takoo säännöllistä voittoa, ja John on viime aikoina suunnitellut toiminnan laajentamista myös Englantiin. John on jo alustavasti keskustellut Rolfin kanssa yhteistyöstä yrityksen johtamisessa: John olisi toimitusjohtaja ja Rolf hänen sijaisensa. Markkina-alueena olisi Englannin lisäksi myös Manner-Eurooppa.

John nappaa käteensä pienen haravan ja alkaa rapsutella juuri istuttamansa pensaan juuria. "Mitä sinä ja Julia...?" aloittaa Rolf epäröiden. "En todellakaan tiedä", John vastaa. "Julia ei taida arvostaa maaseutuelämää. Hän on synnynnäinen suurkaupunkilainen. Rakastan häntä yli kaiken, mutta en voi pakottaa häntä muottiin, johon hän ei kertakaikkiaan sovi." John huokaa ja jatkaa mullan rapsuttelua. Rolf on hetken ihan hiljaa. "Vai niin... tietääköhän Sofia? Hän ja Julia ovat olleet todella läheisiä viime kuukausina. Julia varmaan mielellään asuisi lähellä sisartaan ja tulisi tarvittaessa auttamaan. Ja nyt kun rouva Gibsonkin on muuttanut meiltä pois..." "Kyllä minä vaimon tarvitsen jossain vaiheessa", John toteaa. "Täällä on varmasti yllin kyllin työtä. En selviä tästä kaikesta yksin."