maanantai 25. helmikuuta 2013

Naisten kesken


Laura on kaivanut käsityökorinsa esille ja asettunut mukavasti sohvalle neulomaan. Hänellä on tekeillä lämmin hartiahuivi vanhemmalle tyttärelleen Margaretille.  Anna puuhailee keittiössä ja päättää ottaa oman sukankutimensa esille, kunhan saa keittiön siistiksi ja petivaatteet vaihdettua. Lauran puikot suihkivat tasaista tahtia ja naisten suut porisevat kuin papupadat:

"Törmäsin naapurin nuoreen herraan eilen rappukäytävässä. Hän kiitteli kovasti hunajasta ja sanoi olevansa jo ihan täysin toipunut. Oli kuulemma ollut taas Amerikassa työmatkallakin." "Ai, mutta sehän hyvä että hän on jo kunnossa. Holborn Housen hunaja on kyllä erinomainen lääke monenlaisiin vaivoihin. Lapsetkin pitävät siitä keksien päällä tai lämpimään maitoon sekoitettuna. Meillä taitaa olla enää muutama purkki jäljellä, pyytäisitkö puutarhuri Robertsonia toimittamaan lisää?" "Voin pyytää – tai voin hakea itsekin, minullahan on ensi viikolla pari vapaapäivää, ja ajattelin silloin pistäytyä Holborn Housessa." "Tosiaan, olin aivan unohtanut. Minun tekisi kovasti mieli kutsua miesvainajani serkku Rolf puolisoineen vierailulle meille. Nuori Sofia-rouva varmasti mielellään tulisi kaupunkiin tekemään ostoksia, nyt kun heille on perheenlisäystäkin tulossa. Ehkä voisimme kutsua heidät teelle jonain viikonloppuna? Keittäisitkö Anna meillekin kupilliset teetä?" "Kyllä, rouva."


Laura ja Anna juovat teetä ja syövät leivoksia. Poppy-kissa kehrää Lauran helmoissa ja yrittää välillä tarttua kynsillään lankakeriin. 

"Anna, oletko alkanut viihtyä täällä paremmin?" "No enpä tiedä… en ehdi oikein tutustua keneenkään. Muutaman sanan olen jutellut toisten taloudenhoitajien ja kotiapulaisten kanssa heitä kaupassa tavatessani, mutta siinä oikeastaan kaikki." " Sama minullakin, kaipaan maaseudulle jääneitä ystäviäni. Tässä talossa asuviin ihmisiin olen törmännyt vain ohimennen. Alakerran vanha rouva vaikuttaa mukavalta, samoin seinänaapurimme herra Scott, mutta hän taitaa olla kovin kiireinen ja on paljon poissa asunnoltaan. Ei hän onneksi taida olla mitään juhlia järjestävää tyyppiä, toisin kuin aluksi pelkäsimme." " Mukavalta hän kyllä vaikuttaa, mutta olisittepa nähnyt missä kunnossa hänen asuntonsa oli!"

Juttelu keskeytyy, kun oveen koputetaan. Oven takana on John Scott kainalossaan keppihevonen! 



"Päivää, halusin tuoda tämän tyttärillenne tuliaisina viimeisimmältä Amerikan-matkaltani." John  ojentaa keppihepan iloisesti hihkuvalle Christinalle. "Voi kiitoksia, onpa se suloinen!" Laura kiittelee. "Olimme juuri juomassa teetä, liittyisittekö seuraamme, herra Scott?" "Kiitos paljon kutsusta, mutta nyt en ehdi valitettavasti ehdi jäädä teelle, työkiireet odottavat. Olen ajatellut lopettaa bisnesmiehen urani ja joudun vähän järjestelemään liikeasioitani. Mukavaa päivänjatkoa teille molemmille!"

John nyökkää kohteliaasti ja sulkee oven perässään. Laura katselee hymyillen Johnin perään ja alkaa hyräillä itsekseen. Anna on ihmeissään: noin hyväntuulisena hän ei ole emäntäänsä aikoihin nähnyt!


John on levittänyt asuntonsa lattialle karhuntaljan, joka on muisto Alaskaan suuntautuneelta metsästysretkeltä. 

3 kommenttia: