John-parka!

Johnin kuume on jo hellittänyt, mutta hänen olonsa on edelleen heikko eikä sitkeä yskä tunnu menevän millään ohi. Pieni yksiö on sotkuinen monta päivää kestäneen sairastelun jäljiltä: lattioita peittävät pölykoirien lisäksi kirjat sekä postin Amerikasta tuomat sanoma- ja aikakauslehdet, joita John on sairaana ollessaan yrittänyt selailla pysyäkseen kärryillä pörssikurssien heilahtelusta ja muista Atlantin-takaisista talousnäkymistä.

 

John on juuri kirjoittamassa kirjettä kauppakumppanilleen, kun ovelta kuuluu napakka koputus. ”Päivää, herra – oletteko jo paremmassa kunnossa?” kysyy hymyilevä rouva. ”Olen lady Holbornin taloudenhoitaja Anna Mason tuosta teidän naapuristanne. Ajattelimme tuoda teille purkillisen hyvää inkiväärihunajaamme yskänlääkkeeksi.” ”Voi, onpa ystävällistä, kiitoksia! Käy toki peremmälle!” John avaa oven ja päästää Annan sisään. ”En minä taida ehtiä…” Anna vastustelee ja katselee vaivihkaa sotkuista asuntoa. ”Ei kun istu alas vaan, keitän sinulle kupin kahvia.” Anna vetäytyy takaisin ovelle ja kieltäytyy kohteliaasti. ”Pikaista paranemista teille, herra…?” ”Scott. John Scott.” John tulee puristamaan Annan kättä, ja Anna niiaa kohteliaasti. ”Hauska tutustua!”

Annan poistuttua John yrittää keskittyä työasioihinsa, mutta ajatukset harhailevat ja päätä alkaa särkeä. Johnin ajatukset kääntyvät Juliaan ja tämän Pariisista tulleeseen kirjeeseen. "Parfyymiostoksia… silkkiä ja satiinia… helmiä, koruja, kalliita voiteita… mitä ihmettä Julia oikein suunnittelee, jotkut juhlatko hänellä on taas mielessä? Vastahan  hän oli sisarensa kanssa huvittelemassa Villa Soleilin isäntäväen järjestämissä ylellisissä tanssiaisissa!"

John ei oikein tiedä, mitä ajattelisi nuoresta morsiamestaan. Hän oli juhlissa ehdottanut Julialle, että tämä voisi tulla käymään Lundia Lanella, mutta Julia oli poistunut paikalta niskojaan nakellen. Julian isä, Ted Gibson, on Johnin isän metsästyskavereita, ja John ja Juliakin ovat tunteneet toisensa iät ja ajat, joten heidän vuoden takainen kihlauksensa ei tullut kenellekään suurena yllätyksenä. John haluaisi nopeasti naimisiin ja omaan taloon asumaan, mutta Juliaa tuntuu maailman humu ja juhliminen kiinnostavan enemmän kuin arki, kodinhoito ja mahdolliset jaloissa pyörivät lapsukaiset. Hän on niin nuorikin vielä, kymmenen vuotta Johnia nuorempi. Lisäksi Julia ei ole vieläkään antanut anteeksi Johnin lyhyttä romanssia amerikkalaiskaunottaren kanssa, vaikka tapahtuneesta on puhuttu moneen kertaan ja John on hairahduksensa jälkeen käyttäytynyt moitteettomasti.

John istahtaa takaisin kirjoituskoneensa ääreen ja pian asunnon täyttää tasainen naputus. Kahvi jäähtyy kahvipannussa, hämärä laskeutuu vähitellen, lopulta John haukottelee väsyneenä ja päättää maistaa iltapalaksi Annan tuomaa inkiväärihunajaa paahtoleivän päällä. ”Mmmm… onpa tämä hyvää!”