Hyvää joulua!

Kulunut viikko on ollut Lauran, Margaretin ja Christinan elämässä melkoista hullunmyllyä. John olisi halunnut järjestää kunnon juhlat hänen ja Lauran kihlajaisten kunniaksi, mutta Laura vastusteli – missä he sitäpaitsi olisivat juhlineet? Holborne Housessako Lauran miesvainajan sukulaisten nurkissa? Lundia Lanen asunnon ahtaissa tiloissa? Lauran vanhempien luona Lontoossa? Vaiko keskeneräisessä Villa Victoriassa? John sai kuitenkin Lauran lupaamaan, että he järjestäisivät joskus keväämmällä hääjuhlat, joihin kutsuttaisiin kaikki sukulaiset ja ystävät.

Laura on viettänyt paljon aikaa Villa Victoriassa, talossa, jonka emäntä hänestä pian tulisi. Hän on katsellut tyytyväisenä Johnin ja tämän palkkaamien työmiesten työn jälkeä: yläkerran huoneiden lattiat ovat jo valmiit ja seinien tapetoinnit ja maalaukset vaativat enää pientä viimeistelyä. Talon keskimmäisen kerroksen ruokasali ja kirjasto ovat saaneet kauniit kokolattiamatot ja upeat, koristeelliset tapetit. Alakerta sen sijaan on vielä pahasti keskeneräinen. Tyttöjen tulevasta huoneesta puuttuvat niin tapetit kuin lattialaudatkin, ja keittiötä ja portaikkoa erottamaan pitäisi rakentaa väliseinä. Keittiön seiniin John on ajatellut seinäpaneeleita, mutta Lauraa asia hieman mietityttää. ”Kysytään Annan mielipidettä, hänhän siellä eniten tulee viettämään aikaa.” Uskollinen Anna on tosiaan luvannut muuttaa Lauran ja tyttöjen mukana Villa Victoriaan, ja tästä Laura on todella onnellinen, koska Anna olisi voinut halutessaan palata myös Holborne Houseen rakkaan puutarhuri-Alaninsa luokse, mutta päätti pysyä emäntänsä Lauran perheen luona.

John on kutsunut Lauran, tytöt ja Annan viettämään joulua Villa Victoriaan hänen ja Edwardin kanssa. Vaikka talo on vielä keskeneräinen ja jouluvalmistelutkin jäivät kiireessä vähän puolitiehen, on tunnelma talossa lämmin ja rakkaudentäyteinen. Tytöt ovat koristelleet Holborne Housesta tuodun kuusen kauniiksi ja hypistelevät jännityksen vallassa kuusen alla olevia kauniita paketteja, Edward viihdyttää tyttösiä kertomalla tarinoita Amerikan ihmemaasta, Poppy-kissa ja Lucky-koira tutkivat lahjapaketteja ja odottavat herkkupaloja helläsydämiseltä Margaretilta.

Anna kattaa pöydän täyteen ihania herkkuja, ja Laura hymyilee onnellisena Johnin vierellä. ”Tämä on ollut uskomaton vuosi, mitähän kaikkea hyvää tuleva vuosi meille tuokaan?” hän kysyy Johnilta ja saa vastaukseksi lujan rutistuksen ja kiihkeän suudelman.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille 

Pieni talo unelmissa -blogin lukijoille!

Tunnelmaan sopivaa englantilaista joulumusiikkia ja kauniita jouluisia kuvia:
God Rest Ye Merry Gentlemen

Seurapiiriuutinen!

"Kihlauksensa ovat julkaisseet lady Laura Constance Holborne, o.s. Burns, edesmenneen lordi Paul Holbornen leski, s. 25.7.18XX Lontoossa, vanhemmat Richard ja Josephine Burns; sekä herra John Alexander Scott, s. 29.10.18XX New Orleansissa, Yhdysvalloissa, vanhemmat Edward ja Victoria Scott. Lady Holbornella on entisestä avioliitostaan tyttäret Margaret ja Christina. Lady Holbornen ja herra Scottin häät pidetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana."

Edit: Selailin vanhoja blogitekstejäni ja huomasin maininneeni aikaisemmin, että Lauran syntymäpäivä on heinäkuun lopussa. Kävin siis muuttamassa päivämäärän ilmoitukseen - en sentään ihan samaa päivää laittanut kuin oma syntymäpäiväni! ;-) Kuinkahan monta samanlaista 'mokaa' täältä tekstien seasta mahtaakaan löytyä?!?

Joulun aika on täynnä taikaa

John on saapunut kaupunkiin aikomuksenaan tunnustaa Lauralle tunteensa, mutta Laura tyttärineen onkin matkustanut Holborn Houseen sukulaisvierailulle. Vain Anna on paikalla, ja Johnin pettyneestä ilmeestä hän aavistaa heti, millaista asiaa miesparalla hänen emännälleen olisi ollut. Anna, joka pitää kovasti rennosta, hymyilevästä ja toisinaan mietteliäästäkin Johnista, on jo pitkään vaistonnut, että Johnin ja Lauran välille on kenties kehittymässä jotain muutakin kuin pelkkää naapuriystävyyttä, ja hän päättää hetken mielijohteesta ryhtyä Amoriksi ja lähettää Johnin Holborn Houseen mukanaan korillinen tuoreita joululeipomuksia Lauran langolle Jamesille ja hänen puolisolleen Doralle. Kiireesti hän pakkaa koriin vielä lämpimiä villavaatteita Margaretin ja Christinan serkuille.

Illansuussa John saapuu hevoskyydillä Holborn Houseen ja kartanonherra James Holborn ottaa hänet lämpimästi vastaan. Laura ja tytöt eivät ole vielä palanneet kävelyretkeltään kylästä, joten James kaataa Johnille lämmikkeeksi viskiä ja johdattaa hänet kartanon kirjastoon tutkimaan Holbornin suvun historiasta kertovia valokuvia ja vanhoja päiväkirjoja. Miehet juttelevat pitkään tilan asioista ja Lauran edesmenneestä miehetä, Paul Holbornista, jolla oli ollut monenlaisia suunnnitelmia Holborn Housen tulevaisuuden varalle. James on vähän kerrassaan ruvennut toteuttamaan veljensä uudistushaaveita, mutta työ on aikaavievää ja moni Holborn Housessakin vastustaa Jamesin ennakkoluulotonta toimintaa. James ja John löytävät nopeasti yhteisen sävelen; he huomaavat saavansa toinen toisiltaan runsaasti hyödyllisiä vinkkejä. John esittelee Jamesille perusteellisesti taloremonttiaan sekä panimo- ja pubisuunnitelmiaan, ja James nyökyttelee hyväksyvästi. 

Aurinko on jo laskenut, retkeläiset tulleet takaisin kartanoon ja James vetäytynyt vaihtamaan vaatteita ennen illallista. Laura tunsi kävelyretken jälkeen olonsa väsyneeksi ja päätti ottaa pienet iltapäivätorkut hänelle osoitetussa huoneessa kartanon yläkerrassa. Margaret ja Christina juoksentelevat ympäriinsä ja John komentaa heitä olemaan hiljempaa, jotta väsynyt Laura saa levätä rauhassa. Lopulta vilkkaat tytöt kipaisevat ulos hämärtyvään iltaan leikkimään.

Laura on vihdoin herännyt ja istuu makuuhuoneessaan peilin edessä harjaamassa unen pörröttämiä hiuksiaan. Hän ei lainkaan huomaa, että ovi on vähän raollaan, vaan keskittyy hyräillen ja lauleskellen punaisen kiharapilvensä selvittelyyn. John raottaa hiljaa ovea ja katselee Lauraa, joka näyttää ilta-auringossa suorastaan lumoavalta. Talviauringon valo saa Lauran hiukset hehkumaan kultaisina, ja kohotettujen käsivarsien varjo kätkee Lauran kasvot salaperäisyyden verhon taakse.

”Laura!” John huudahtaa ja astuu muutamalla askelella oviaukosta Lauran tuolin viereen. Ennen kuin John itsekään oikein tajuaa mitä on tapahtumassa, hän huomaa olevansa polvillaan tuolin vieressä ja pitelevänsä Lauraa kädestä. ”Laura, tulethan vaimokseni?” Hämmästynyt Laura ei saa sanaa suustaan, mutta hänen katseensa ei jätä Johnia epätietoisuuden valtaan. Ilta hämärtyy, alakerrasta kuuluu askelia ja päivällistarjoilun valmistelujen ääniä, mutta nämä kaksi näkevät ja kuulevat vain toisensa.

Talo alkaa valmistua!

Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi ja Lauran asunto Lundia Lanella täyttyy päivittäin ihanista jouluherkkujen tuoksuista. Anna on leipurintaidoistaan ylpeä ja kokeilee mielellään uusia reseptejä. Hän on leiponut jo monta erilaista joulukakkua sekä oman perheen herkkuhetkiä varten että Lundia Lanen naapureille joulutervehdyksiksi. Christina ja Margaret ovat viettäneet illat joulukortteja askarrellen ja kirjoitellen – kortteja on lähdössä joulupostin mukana niin vanhoille ystäville Holborn Housen naapurustoon kuin uusille kaupunkilaiskavereillekin. Holborn Housen puutarhuri Alan Robertson on luvannut tuoda kartanon mailta joulukuusen Lauran ja tyttöjen iloksi. Anna ei malttaisi millään odottaa Alanin vierailua - heidän välillään on ollut pientä vipinää jo vuosien ajan ja he ovat olleet kirjeenvaihdossakin kuluneen vuoden aikana. "Ehkä ehdimme kävelylle puistoon... voi, se olisi ihanaa! Retkieväät mukaan ja..." Anna miettii innoissaan.

Villa Victorian parveke

Johnia ei ole kiitospäivän jälkeen kaupungissa juuri näkynyt, vaan hän on vienyt kaikki kaupunkiasuntonsa tavarat ja ison kuormallisen uusia huonekaluja Villa Victoriaan. Talon ulkoseinät ovat valmiit ja sisätilojen remontointi hyvässä vauhdissa nyt kun Johnin tilaama puutavara on saatu toimitettua perille. John on itsekin tarttunut remonttihommiin ja maalannut kylpyhuoneen ikkunaseinän lemmikinsiniseksi ja makuuhuoneen erkkerin keväisen vaaleanvihreäksi. Johnin ajatukset viipyilevät Laurassa ja jatkuvasti hän huomaa miettivänsä, mitä Laura mahtaisi pitää hänen maali- ja tapettivalinnoistaan. Siitä John on aivan varma, että Laura viihtyisi Villa Victoriassa ja Lauran tyttäret myös! Alimpaan kerrokseen, keittiön viereen, mahtuisi tytöille oma huone, ja keskimmäiseen kerrokseen tulisi sali ja kirjasto.

Ruokasali

Kirjasto ja työhuone

John istuu ajatuksissaan sängylle ja miettii kulunutta vuotta. Vuoden aikana on tapahtunut paljon: muutto Englantiin, riidat Julian kanssa ja purkautunut kihlaus, talokaupat, ja vielä taloasiaakin tärkeämmäksi John kokee Lauraan tutustumisen. Kuluneiden kuukausien aikana John on tullut vakuuttuneeksi siitä, että rakastaa Lauraa ja haluaisi viettää tämän kanssa loppuelämänsä. Lauran tunteista hän ei ole ollenkaan niin varma. Tämä on englantilaiseen tyyliin pidättyväinen ja välillä hyvin varautunutkin, vaikka toisinaan saattaakin hullutella ja nauraa kikattaa kuin nuori tyttö.

Syvään huokaisten John kaataa itselleen lasin viiniä ja ryhtyy selailemaan hajamielisenä päivän sanomalehteä sekä isänsä Amerikasta tuomia talous- ja rakennusalan aikakauslehtiä. Edward on lähtenyt Skotlantiin tapaamaan sukulaisia, ja seuraavalla viikolla hänen olisi vihdoin tarkoitus matkustaa Atlantin yli takaisin omaan kotiinsa, vaikka John onkin maanitellut häntä jäämään jouluksi Englantiin. John ei kuitenkaan pysty keskittymään lehtiin vaan näkee jatkuvasti mielessään Lauran punaiset, aina siistille nutturalle kammatut hiukset, ryhdikkään olemuksen ja älykkäät silmät. "Minun on lähdettävä käymään kaupungissa, Lauran on saatava tietää mitä tunnen häntä kohtaan!" Siltä istumalta John lähtee etsimään ajuria, joka veisi hänet vielä illansuussa kaupunkiin.

****************************************************************************************************

Viime päivien aikana nukkekoti on tosiaan edistynyt huimaa vauhtia! Sain ullakkokerroksen jo valmiiksi: päällystin makuuhuoneen ja kylpyhuoneen lattiat paksuilla jäätelötikuilla ja aulatilat bambuverhosta irrotetuilla säleillä (samaa materiaalia on käytetty myös talon parvekkeen ja kuistin lattioihin). Tein ullakkokerroksen portaikkoa rajaamaan pari väliseinää kovasta pahvista. Väliseinien ja makuuhuoneen ikkunaseinän tapetointiin käytin pienikuvioisia kankaita, jotka liimasin ensin piirustuspaperille ja kiinnitin sen jälkeen Erikeeper-vesiseoksella seiniin. 

Kiitospäivän aikaan

Talvi on saapunut Lundia Lanelle. Aamuisin maa on kuurassa ja talojen piipuista tupruaa savua, kun taloudenhoitajat huolehtivat leivinuunien, kaakeliuunien ja hellojen lämmityksestä heti aamuvarhaisesta alkaen. Lauran tyttäret odottavat innoissaan, että pääsisivät taas luistelemaan. Kaupunki näyttää satumaisen kauniilta, kuin sokerilla huurretulta ja värikkäillä karamelleilla koristellulta. Ilmassa alkaa olla jo joulunodotuksen jännitystä. Iltaisin Laura ja Anna kuiskailevat ja supattelevat käsitöidensä äärellä, ja pieniä ja isompiakin paketteja piilotetaan kaappien ylähyllyille tyttöjen tavoittamattomiin.

Laura on nauttinut uudesta roolistaan Johnin sihteerinä. Hän oppi pian käyttämään Johnin kirjoituskonetta ja on nyt jo oikein tarkka ja nopea kirjoittaja. John on antanut hänen kirjoittaa koneella myös jatkoa Hiiri Hyyryläisen tarinoihin, ja Laura on kohta saanut valmiiksi käsikirjoituksen toiseen kirjaansa. Kirjanpitotöitä Laura on tehnyt iltaisin tyttöjen mentyä nukkumaan ja asunnon hiljennyttyä. Numeroiden kanssa saa olla todella tarkkana, ettei tule virheitä. John on jo useaan otteeseen kiitellyt Lauran huolellisuutta, eikä Laura halua tuottaa miehelle pettymystä. Erityistä päänvaivaa tuottavat valuuttamuunnokset dollareista puntiin ja päinvastoin; ne Laura käy läpi aina vähintään kolmeen kertaan, että luvut varmasti täsmäävät. Edellisenä viikonloppuna John kertoi, että yrityksen tulevaisuudennäkymät ovat kerrassaan mainiot ja että vuodenvaihteen jälkeen Laura saisi palkankorotuksen! Laura on ansiotyöstään suorastaan hämmentynyt – koskaan aikaisemmin hänellä ei ole ollut omia säännöllisiä tuloja. Toisinaan John ja Laura vetäytyvät iltapäiväksi Johnin talolle voidakseen käydä kaikessa rauhassa talousasioita ja Johnin papereita läpi. Liike-elämän sanastossa riittää paljon opeteltavaa, mutta Laura huomaa pian, että asiat muodostavat loogisia kokonaisuuksia ja toimivat kuin palapeli. ”Vaikeaa, mutta kiinnostavaa!” Laura huokaisee saaden Johnin purskahtamaan nauruun. ”Olet nopea oppimaan, tätä menoa olet pian suuren kansainvälisen yrityksen johtotehtävissä!”

Johnin isän oleskelu poikansa luona on venynyt jo useamman viikon mittaiseksi. Amerikkaan paluuta siirsi ensin Edwardia vaivannut kuume ja yskä, ja tervehtymisen jälkeen Edward päätti käydä vierailulla Williamin luona Brysselissä ennen kotiinpaluutaan. Marraskuun lopun myrskysäät ovat viivästyttäneet merimatkaa entisestään. Edward ja Laura ovat tavanneet pariin otteeseen, kun Laura on käynyt Johnin luona juttelemassa työasioista. Mielessään Edward on pohdiskellut, että Laurasta tulisi hänelle kerrassaan oivallinen miniä, mutta herrasmiehenä ei halua sekaantua poikansa sydämen asioihin.

Edwardia ja Johnia ilahduttaakseen Laura kutsui nämä kotiinsa viettämään amerikkalaisten suurta juhlaa, kiitospäivää, ja Anna sai tehtäväkseen loihtia pöytään herkullisimpia leivonnaisiaan. Miehet toivat mukanaan muhkean kalkkunan. Tytöt auttoivat innolla niin leipomisessa kuin herkkujen maistelussakin, ja Anna sai välillä hätistää heidät ulos leikkimään, jotta aikuiset saivat jutella rauhassa. Puheensorinaa, naurun helinää, ujoja katseita, hymyileviä silmiä, laulua ja pianon herkkiä säveliä. Tällä kertaa pianon ääreen istahti Edward, joka soitteli ulkomuistista omien lapsuusvuosiensa suosikkisävelmiä.

- Saamme olla paljosta kiitollisia, huokaisi John ja katsahti hymyillen vieressään istuvaa Lauraa, joka silitteli sylissään kehräävää Poppy-kissaa. Laura vastasi hymyyn, ja John laski kätensä kevyesti Lauran hartioille. 

- Laura...
- Älä sano mitään, tässä on hyvä olla näin, Laura kuiskasi posket hehkuen.

Villa Victoria

John ja hänen isänsä Edward ovat matkustaneet seuraamaan taloremontin etenemistä. Talo on saanut pintaansa iloisen vaaleanvihreän maalin, ja marraskuisessa iltapäiväauringossa se hohtaa kuin jalokivi harmaan maiseman keskellä.

”Pitkään mietin, että jättäisin talon alkuperäiseen asuunsa kermanvaaleaksi”, John toteaa otsaansa rypistäen. ”Mutta minulle tuli tunne, että tämä talo kaipaa iloa sekä ulkoseiniinsä että seinien sisäpuolelle. Haluaisin, että se muistuttaisi New Orleansin värikkäitä taloja – ja kenties talo houkuttelisi vieraikseen ihmisiä, jotka arvostaisivat naurua, soittoa, hyvää ruokaa ja kunnon sikaria aterian päätteeksi. Englantilaiset ovat mukavaa ja kohteliasta väkeä mutta niin kovin pidättyväisiä”, John huokaa. Edward purskahtaa nauruun. ”Kuulostat aivan äitivainajaltasi!” hän huudahtaa. ”Victoria olisi varmasti pitänyt tällaisesta talosta, hänhän oli aito Southern Belle”, Edward jatkaa ja vaipuu ajatuksiinsa. ”Juuri niin, isä. Aion antaa talolle nimeksi Villa Victoria äidin mukaan.” John huomaa, että isän silmäkulmaan on ilmestynyt kyynel. Äidin kuolemasta on jo lähes kaksikymmentä vuotta aikaa, mutta selvästikin isä kaipaa häntä edelleen. Hiljaisuuden vallassa miehet kävelevät sisälle taloon.

Muutoksen tuulia ja kaukainen vieras

Syksy on viilenemässä Lundia Lanella, lehdet ovat pudonneet puista ja muutamana aamuna on jo satanut räntää. Lauran perhe on palannut kaupunkiin vietettyään pari kuukautta evakossa maaseudulla. Loppukesästä kaupungissa alkoi riehua vaarallinen, herkästi tarttuva keuhkotauti, tuberkuloosi, ja ihmiset pakenivat hädissään kuka minnekin. Laura, tytöt ja Anna pääsivät turvaan Holborne Houseen sukulaisten luo, ja John siirtyi manner-Eurooppaan lääkäriveljensä Williamin vieraaksi. Pitkin kesää oli saatu murheellisia uutisia sekä Lontoosta että pienemmistä kaupungeista, ja erityisen huolissaan Laura oli ollut Sofian ja Rolfin perheen tilanteesta. Nuori perhe oli joutunut elämään eristyksissä muusta maailmasta, Tamaran upouusi kahvila oli pysynyt suljettuna, eikä Julia ollut päässyt vielä alkua pitemmälle oman vaatekauppansa toiminnan käynnistämisessä. Alkusyksystä Sofia oli sitten sairastunut tuberkuloosiin, ja William oli määrännyt hänet matkustamaan Sveitsiin keuhkotautiparantolaan. Syksyn aikana Laura ja Sofia olivat olleet ahkerassa kirjeenvaihdossa, ja Lauralle oli selvinnyt, että Julia oli jo hyvää vauhtia unohtamassa Johnin. ”Suloinen nuori Julia, voi kunpa hän löytäisi elämäänsä onnen!” Laura huokaisee.


Johnin ostaman talon remontti ei kesän aikana paljon edistynyt, koska osa Johnin palkkaamista työmiehistä oli sairastunut, rakennusmestarina toiminut mies jopa menehtyi tuberkuloosiin, ja vei pitkään ennen kuin tilalle löytyi yhtä taitava ja luotettava tekijä. John ei paljon ehtinyt rakennustyömaalla käydä, koska Sofian sairastuttua Rolf oli joutunut väliaikaisesti vetäytymään liiketoiminnasta ja jättämään kaikki työt Johnin hoidettavaksi. Manner-Euroopasta käsin asioiden hoitaminen oli ollut selvästi hitaampaa ja vaivalloisempaa kuin Englannista, ja John huomasi entistä useammin ajattelevansa, että liike-elämä alkoi käydä todella vaativaksi ja aikaavieväksi, osin metalliteollisuudelle povatun loistavan tulevaisuuden takia: Rolf oli erinomainen liikekumppani, mutta toiminnan laajentamiseksi tarvittaisiin myös alaisia niin kentälle myyntityöhön kuin kotimaahan toimistotöihinkin.


Mutta nyt syksyn tultua ja tuberkuloositilanteen rauhoituttua John on jälleen innoissaan tarttumassa remonttityöhön. Talon ulkoseinistä on hiottu vanha maali tarkasti pois, ja kummankin päädyn hämäriin huoneisiin on luvassa uutta valoa – työmiehet ovat puhkaisseet päätyihin uusia ikkunoita, ja John itsekin on ollut mukana maalaamassa ikkunanpuitteita tummanruskeiksi.

Yllättäen liiketoimiin tulee apua - Johnin isä Edward on suoriutunut myrskyisestä merimatkasta Atlantin yli ja saapunut vierailulle poikansa luokse. Edward on ollut kovasti mielissään siitä, että John on ryhtynyt hoitamaan perheyritystä ja laajentamaan yrityksen toimintaa. Isällä ja pojalla on ollut monta pitkää, mielenkiintoista keskustelua yrityksen tulevaisuudesta, ja isä on nyökkäillyt hyväksyvästi poikansa suunnitelmille. 

Kun työasiat on saatu järjestykseen, Edward ja John istahtavat sohvalle nauttimaan lasilliset punaviiniä. "Isä, mitä ajattelisit jos ryhtyisin kasvattamaan omenapuita ja tuottamaan siideriä? Täällä Englannissa se on hyvin suosittu juoma ja pubeissa tarjotaan talon omaa siideriä. Voisimme huomenna matkustaa talolleni ja vierailla paikallisessa pubissa niin pääsisit maistamaan." Isä hymähtää muttei sano mitään. Kyllä hän poikansa tuntee: kun tämä on päättänyt jotain, päätös on tarkkaan harkittu ja perusteltu. "Miten sinä ehtisit siiderintuotantoa pyörittää konepajayrityksen ohella?" isä naurahtaa. "Enhän minä itse kaikkea tietenkään hoitaisi. Maaseudulta kyllä löytyy työvoimaa siiderintuotantoon, ja kunhan Rolfin kiireet hellittävät, hän ehtii varmasti auttaa konepaja-asioissa nykyistä enemmän. Olen myös ajatellut kysyä naapuriltani, rouva Holbornelta, olisiko hän kiinnostunut hoitamaan yrityksen kirjanpitoa ja sihteerin töitä. Hän on ollut taloudellisesti tiukoilla miehensä kuoleman jälkeen." "Poikani, olet selvästikin miettinyt asian loppuun asti etkä nytkään tarvitse hyväksyntääni suunnitelmillesi. Otetaan vielä lasilliset suunnitelmiesi kunniaksi, ja sitten näytän sinulle, mitä minulla on mukanani."

Edward kaivaa mukanaan tuomistaan paketeista kasan vanhoja muotokuvia. "Tässä olen minä sinun ikäisenäsi, ja tässä on äitisi Victoria vähän ennen kuolemaansa. Tässä olemme hääpäivänämme. Tässä sisaresi Mary..." Ilta hämärtyy, viinipullo tyhjenee, Edward torkahtelee sohvalla ja John haukottelee. "Hyvää yötä isä, jutellaan huomenna lisää."

Kuvia nukkekotikurssilta

Ensimmäisenä kurssi-iltana sain talon ulkoseinät hiottua, toisena iltana mittasin ja merkkasin uusien ikkuna-aukkojen paikat kumpaankin päätyyn. 

... ja sitten poraamaan!

Pistosaha oli aika jännä kapine - mutta ehdottomasti näppärä ikkuna-aukkojen tekemisessä!

Poraamisen, sahaamisen ja viilaamisen jälkeen ikkunoiden puitteet (Minimaailmasta) asettuivat kauniisti paikoilleen.

Nukkekotikurssille!

Siskoni yllyttämänä ilmoittauduin tänään nukkekotikurssille! Kyseessä on Hiiden opiston Oma nukkekoti kultaakin kalliimpi -kurssi, jossa voi sekä rakentaa itselleen nukkekodin (vaikka piirustuksista alkaen) että näperrellä kaikenlaista tavaraa nukkekotiin. Odotan jo innolla kurssin alkua - ehkäpä Johnin talon remonttikin alkaa sitten vihdoin edetä kunnolla :-)

Heinäkuun hellettä ja hellan lämpöä

Johnin konepaja- ja metallialan liiketoiminnan laajentaminen on lähtenyt mukavasti käyntiin. Rolf on ollut hänelle korvaamattomana apuna, ja yritys on ruvennut tekemään perinteisten konepajatuotteiden ohella myös esimerkiksi valurautaisia kotitaloustarvikkeita: patoja, pannuja, hellakoukkuja, takkavälineitä ja jopa helloja. Yhden ensimmäisistä kokeilukappaleista John on hankkinut itselleen ja saanut kuljetettua taloonsa. Savuhormi on siististi paikallaan ja hella hohtelee uutuuttaan. John silittelee hellästi hellan viileää pintaa ja nostaa isoäitinsä vanhan kahvipannun hellalle. 

Kesä on ollut helteinen ja työntäyteinen. John on purkanut talonsa vanhat, huonokuntoiset lattiat ja irrottanut seinistä repaleiset, haalistuneet tapetit. Kaikeksi onneksi talon seinärakenteet ovat melko hyvässä kunnossa eikä väliseiniä tarvitse ryhtyä purkamaan. Talon remontin suunnittelu on pitänyt Johnin ajatukset poissa Juliasta, ja muutenkin sydänsurut ovat vähitellen ruvenneet helpottamaan. Tämä pieni talo villiintyneine puutarhoineen herättää Johnissa innostusta, ja hänen ajatuksensa askartelevat jatkuvasti viljelysuunnitelmissa. Kaupunkiasunnollaan hän ei ole paljon aikaa viettänyt, mutta aina siellä käydessään hän on lähes poikkeuksetta pistäytynyt Lauran luona juomassa kupillisen teetä tai soittamassa muutaman sävelmän Lauran hienolla vanhalla perintöpianolla. 

Eräänä heinäkuun lopun päivänä John päätti yllättää Lauran. Hän oli Margaretilta ja Christinalta kuullut, että Lauran syntymäpäivä oli heinäkuun lopussa, ja naapurin rouvaa ilahduttaakseen hän päätti viedä tämän päiväretkelle maaseudun rauhaan. Taloudenhoitaja Anna saatiin puhuttua juoneen mukaan, ja Lauralta salaa Anna oli pakannut eväskorin valmiiksi: omenamehua, leivoksia, tuoretta leipää ja voita, paria erilaista hilloa ja keitettyjä kananmunia. Anna ja tytöt hihkuivat riemusta nähdessään Lauran äimistyneen ilmeen, kun John tuli aamulla hakemaan häntä retkelle. 

Luonnon helmassa nautitun retkiaterian jälkeen John ja Laura päättivät kävellä muutaman kilometrin matkan Johnin talolle. John seurasi kiinnostuneena Lauran ilmeitä, kun tämä ihaili hänen aikaansaannoksiaan. "Olet nähnyt paljon vaivaa, tästä tulee todella kaunis talo!" Laura totesi hymyillen. John vei Lauran katsomaan myös uutta hellaa, ja retkellä mukana ollut pikkuinen Lucky-koira nuuski touhuissaan puutarhasta löytyneitä vihanneksia, kunnes John nappasi sen syliinsä. 

Yhtäkkiä John huomasi Lauran pyyhkivän kyyneliä poskeltaan. "Mitä nyt, mikä hätänä...?" John huolestui. "Tämä... tämä saa niin paljon muistoja mieleen... Kyllä minä kaupungissakin olen alkanut viihtyä, mutta tämä  kaunis talo ja varsinkin tämä hieno pieni hella saa minut ikävöimään Holborne Housea." John ei tiennyt mitä sanoa. Hitaasti hän käveli Lauran luokse ja yritti nostaa kätensä tämän olkapäälle, mutta Laura käveli päättäväisin askelin ulos talosta. "John, lähdetään takaisin kaupunkiin."

Hädässä ystävä tunnetaan

John on murheen murtama Julian sanojen jälkeen. Kyllähän hän tätä tiesi odottaa, mutta siitä huolimatta Julian päätös tuntuu musertavalta ja lopulliselta. Hän ei voi olla ajattelematta, että oliko talonostopäätös sittenkin virhe. Olisivatko he voineet elää onnellisina kaupungissa - John edelleen paljon matkustavana liikemiehenä, Julia sosiaalisesti aktiivisena kaupunkilaisrouvana? John pudistaa päätään muistaessaan lukuisat merisairaana vietetyt laivamatkat, yksinäiset illat suurkaupunkien vilinässä, huonosti nukutut hotelliyöt. Satunnaiset lämpöä ja lohtua tarjonneet sylit hän mielellään unohtaisi. Se amerikkalaisen perijättären kanssa taannoin koettu romanssi vaivaa häntä edelleen, vaikka tytön ja hänen vanhempiensa kanssa onkin asia selvitetty. "Ei enää sellaista elämää! Mutta miten tästä eteenpäin?"

John käy hakemassa viinipullon ja lasin ja istahtaa nojatuoliinsa mietiskelemään. Rolf tuntuu innostuneen konepajayrityksen toiminnan laajentamisesta ja sen tuomista uusista haasteista, vaikka Sofia suhtautuneekin hieman varauksellisesti miesten suunnitelmiin. John juo viinilasin nopeasti tyhjäksi ja nousee sitten ylös niin varomattomasti, että pullo ja lasi putoavat karhuntaljalle ja jäävät siihen. 

John painelee ulos asunnostaan ja pysähtyy portaikkoon kuuntelemaan Lauran huoneistosta kuuluvaa pianonsoittoa. "Margaret siellä varmaan soittaa, hän on kyllä taitava!" John ajattelee ja päättää hetken mielijohteesta koputtaa ovea. Anna tulee avaamaan ja päästää Johnin sisälle asuntoon. Laura tulee makuuhuoneesta kirja kainalossaan. 

"John... minä kuulin... olen pahoillani!" John ei vastaa mitään vaan istuu sohvalle peittäen kasvonsa käsillään. "Anna, keittäisitkö teetä?" Laura pyytää, ja Anna katoaa keittiöön. "Mitä aiot nyt... koska muuttopäivä on?" Laura kyselee, mutta John vain istuu hiljaa paikallaan huokaillen raskaasti. Anna kaataa molemmille teetä kuppeihin ja komentaa tytöt pois huoneesta, jotta Laura ja John saavat olla rauhassa. Laura istuu sohvalle Johnin viereen. "En tosiaan tiedä, miten tästä eteenpäin..." John huokaa, ja Laura laskee varovaisesti kätensä Johnin hihalle. "Onneksi talon remontointi vie paljon aikaa, en ehdi jäädä tähän suruun kieriskelemään." Laura katsoo Johnia lempeästi. 

John nousee sohvalta ja istuu pianotuolille. Asunnon täyttävät haikeiden skotlantilaisten kansanlaulujen sävelet. Tytöt ovat hiljaa hiipineet takaisin huoneeseen; keittiössä Anna hiljentyy kuuntelemaan ja pyyhkäisee vaivihkaa kyyneleen silmäkulmastaan. 

Vieraita Villa Rosesta!

Johnin ja Rolfin viettäessä aikaa taloremontin suunnitelmien parissa on naisväki saanut nauttia Lauran kaupunkikodin vieraanvaraisuudesta. Julia oli ollut miesten mukana tutustumassa taloon ja liittynyt muiden naisten seuraan kaupunkiin paluun jälkeen. Margaret ja Christina ovat aivan ihastuneet Rolfin ja Sofian parin kuukauden ikäiseen pienokaiseen, Sarah-pikkuserkkuunsa, ja hoitavat häntä mielellään Sofian apuna. Anna häärää touhuissaan keittiössä ja kantaa pöytään alkukesän vihannesherkkuja ja Sofian Pariisin-matkalta tuomia ihania ranskalaisia juustoja. Makeina herkkuina nautiskellaan hedelmiä, leivoksia ja karamellejä. Imetyksen takia Sofialla on kova jano, ja Anna huolehtii siitä, että Sofian lasi on jatkuvasti täynnä Holborne Housen omenista tehtyä raikasta mehua. Toisinaan hentoinen Sofia haluaa vetäytyä hetkeksi lepäilemään, ja silloin Lauralla on tilaisuus nuuhkia pikku Sarahin untuvaisia hiuksia ja pehmoista poskea sekä muistella omien tyttäriensä vauva-aikoja.

Sofian sisar Julia ihastelee myös pikkuista , mutta ei voi käsittää rouvien vauvahössötystä. Hänestä on alkanut yhä varmemmin tuntua siltä, että perheenäidin rooli ei ole häntä varten. Hän on viettänyt monet illat keskustellen äitinsä Tamaran kanssa tämän kahvilasuunnitelmista. Julialla on villin kiharapilvensä alla terävät ja laskelmoivat aivot, ja hänestä Tamaran haaveet kuulostavat realistisilta ja toteuttamiskelpoisilta. Johnkin on nyökkäillyt hyväksyvästi Tamaran päätökselle hankkia kahvilakiinteistö omistukseensa. 

John ja Julia olivat pikaisesti keskustelleet molempien tulevaisuuden toiveista Garden Villagessa vieraillessaan ja uudestaan palattuaan kaupunkiin Johnin asunnolle. 

”Miksi ihmeessä Johnin piti mennä hankkimaan se typerä vanha talo jostain maaseudun hiljaisuudesta?” Julia huokailee. Talon nähtyään hän on nyt täysin vakuuttunut siitä, että maalaiselämä ei todellakaan ole häntä varten. John on hänen elämänsä rakkaus, mutta Tamara-äiti on korostanut tyttärilleen, että näiden on aina seurattava sydämensä ääntä ja tehtävä niin kuin heistä itsestään hyvältä tuntuu. ”Miksen ihan hyvin voisi elää naimattoman naisen itsellistä elämää? Onhan muutama ystävättärenikin valinnut tavallisuudesta poikkeavan tien: Caroline on toimittajana The Timesissa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, Catherine elättää itsensä Pariisissa muodikkaiden iltapukujen ompelijattarena, Rosemary-serkku on vastikään perustanut oman leipomon. ”

Julia istahtaa Lauran viereen ajatuksiinsa vaipuneena. ”No mitä nyt, Julia-neiti?” Laura kysyy ystävällisesti. ”John ja minä… me erosimme…” Julia henkäisee ja purskahtaa itkuun. ”Voi Julia!” Laura huudahtaa liikuttuneena ja syleilee nuorta naista. ”Olen pahoillani. Tiesin kyllä, että teillä on erilaiset haaveet tulevaisuuden suhteen, mutta en kuitenkaan uskonut teidän päätyvän tällaiseen ratkaisuun.” Julia itkee vasten Lauran olkapäätä ja Laura ojentaa hänelle oman pitsisen nenäliinansa. ”Sinä olet nuori ja vahva, kyllä sinä tästä selviät. Anna ajan kulua rauhassa ja ajattele, mitä kaikkea hyvää sinulla on edessäsi. ”Vähitellen Julia rauhoittuu ja hymyilee silmät kyynelissä: ”Niin, kyllä minä tiedän että tämä on oikea ratkaisu vaikka se tekeekin kipeää.”

Anna tuo Julialle ja Lauralle kupilliset teetä ja lautasellisen leipomiaan herkullisia keksejä. Margaret ja Christina porhaltavat huoneeseen ja Margaret asettuu pianon ääreen soittamaan. Pian seuraan liittyvät Sofia ja Rolf, jotka ovat käyneet Sarah-vauvan kanssa pienellä päiväkävelyllä läheisessä puistossa. Sade ropisee Lundia Lanen asunnon ikkunaan, ilta hämärtyy, keittiöstä kuuluu astioiden kilinää ja Annan hiljaista hyräilyä. Julian poskelle vierähtää kyynel.    

Tämä upea piano löytyi Münchenistä Les Enfants -lelukaupasta (os. Pacellistr. 5).