lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vieraita Villa Rosesta!

Johnin ja Rolfin viettäessä aikaa taloremontin suunnitelmien parissa on naisväki saanut nauttia Lauran kaupunkikodin vieraanvaraisuudesta. Julia oli ollut miesten mukana tutustumassa taloon ja liittynyt muiden naisten seuraan kaupunkiin paluun jälkeen. Margaret ja Christina ovat aivan ihastuneet Rolfin ja Sofian parin kuukauden ikäiseen pienokaiseen, Sarah-pikkuserkkuunsa, ja hoitavat häntä mielellään Sofian apuna. Anna häärää touhuissaan keittiössä ja kantaa pöytään alkukesän vihannesherkkuja ja Sofian Pariisin-matkalta tuomia ihania ranskalaisia juustoja. Makeina herkkuina nautiskellaan hedelmiä, leivoksia ja karamellejä. Imetyksen takia Sofialla on kova jano, ja Anna huolehtii siitä, että Sofian lasi on jatkuvasti täynnä Holborne Housen omenista tehtyä raikasta mehua. Toisinaan hentoinen Sofia haluaa vetäytyä hetkeksi lepäilemään, ja silloin Lauralla on tilaisuus nuuhkia pikku Sarahin untuvaisia hiuksia ja pehmoista poskea sekä muistella omien tyttäriensä vauva-aikoja.



Sofian sisar Julia ihastelee myös pikkuista , mutta ei voi käsittää rouvien vauvahössötystä. Hänestä on alkanut yhä varmemmin tuntua siltä, että perheenäidin rooli ei ole häntä varten. Hän on viettänyt monet illat keskustellen äitinsä Tamaran kanssa tämän kahvilasuunnitelmista. Julialla on villin kiharapilvensä alla terävät ja laskelmoivat aivot, ja hänestä Tamaran haaveet kuulostavat realistisilta ja toteuttamiskelpoisilta. Johnkin on nyökkäillyt hyväksyvästi Tamaran päätökselle hankkia kahvilakiinteistö omistukseensa. 

John ja Julia olivat pikaisesti keskustelleet molempien tulevaisuuden toiveista Garden Villagessa vieraillessaan ja uudestaan palattuaan kaupunkiin Johnin asunnolle. 



”Miksi ihmeessä Johnin piti mennä hankkimaan se typerä vanha talo jostain maaseudun hiljaisuudesta?” Julia huokailee. Talon nähtyään hän on nyt täysin vakuuttunut siitä, että maalaiselämä ei todellakaan ole häntä varten. John on hänen elämänsä rakkaus, mutta Tamara-äiti on korostanut tyttärilleen, että näiden on aina seurattava sydämensä ääntä ja tehtävä niin kuin heistä itsestään hyvältä tuntuu. ”Miksen ihan hyvin voisi elää naimattoman naisen itsellistä elämää? Onhan muutama ystävättärenikin valinnut tavallisuudesta poikkeavan tien: Caroline on toimittajana The Timesissa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, Catherine elättää itsensä Pariisissa muodikkaiden iltapukujen ompelijattarena, Rosemary-serkku on vastikään perustanut oman leipomon. ”

Julia istahtaa Lauran viereen ajatuksiinsa vaipuneena. ”No mitä nyt, Julia-neiti?” Laura kysyy ystävällisesti. ”John ja minä… me erosimme…” Julia henkäisee ja purskahtaa itkuun. ”Voi Julia!” Laura huudahtaa liikuttuneena ja syleilee nuorta naista. ”Olen pahoillani. Tiesin kyllä, että teillä on erilaiset haaveet tulevaisuuden suhteen, mutta en kuitenkaan uskonut teidän päätyvän tällaiseen ratkaisuun.” Julia itkee vasten Lauran olkapäätä ja Laura ojentaa hänelle oman pitsisen nenäliinansa. ”Sinä olet nuori ja vahva, kyllä sinä tästä selviät. Anna ajan kulua rauhassa ja ajattele, mitä kaikkea hyvää sinulla on edessäsi. ”Vähitellen Julia rauhoittuu ja hymyilee silmät kyynelissä: ”Niin, kyllä minä tiedän että tämä on oikea ratkaisu vaikka se tekeekin kipeää.”

Anna tuo Julialle ja Lauralle kupilliset teetä ja lautasellisen leipomiaan herkullisia keksejä. Margaret ja Christina porhaltavat huoneeseen ja Margaret asettuu pianon ääreen soittamaan. Pian seuraan liittyvät Sofia ja Rolf, jotka ovat käyneet Sarah-vauvan kanssa pienellä päiväkävelyllä läheisessä puistossa. Sade ropisee Lundia Lanen asunnon ikkunaan, ilta hämärtyy, keittiöstä kuuluu astioiden kilinää ja Annan hiljaista hyräilyä. Julian poskelle vierähtää kyynel.    

Tämä upea piano löytyi Münchenistä Les Enfants -lelukaupasta (os. Pacellistr. 5). 
  

2 kommenttia:

  1. Piano on vallan upea! Ja Julia löytää tiensä, se on varma.

    VastaaPoista
  2. Piano on vallan upea! Ja Julia löytää tiensä, se on varma.

    VastaaPoista