John on murheen murtama Julian sanojen jälkeen. Kyllähän hän tätä tiesi odottaa, mutta siitä huolimatta Julian päätös tuntuu musertavalta ja lopulliselta. Hän ei voi olla ajattelematta, että oliko talonostopäätös sittenkin virhe. Olisivatko he voineet elää onnellisina kaupungissa - John edelleen paljon matkustavana liikemiehenä, Julia sosiaalisesti aktiivisena kaupunkilaisrouvana? John pudistaa päätään muistaessaan lukuisat merisairaana vietetyt laivamatkat, yksinäiset illat suurkaupunkien vilinässä, huonosti nukutut hotelliyöt. Satunnaiset lämpöä ja lohtua tarjonneet sylit hän mielellään unohtaisi. Se amerikkalaisen perijättären kanssa taannoin koettu romanssi vaivaa häntä edelleen, vaikka tytön ja hänen vanhempiensa kanssa onkin asia selvitetty. "Ei enää sellaista elämää! Mutta miten tästä eteenpäin?"
John käy hakemassa viinipullon ja lasin ja istahtaa nojatuoliinsa mietiskelemään. Rolf tuntuu innostuneen konepajayrityksen toiminnan laajentamisesta ja sen tuomista uusista haasteista, vaikka Sofia suhtautuneekin hieman varauksellisesti miesten suunnitelmiin. John juo viinilasin nopeasti tyhjäksi ja nousee sitten ylös niin varomattomasti, että pullo ja lasi putoavat karhuntaljalle ja jäävät siihen.
John painelee ulos asunnostaan ja pysähtyy portaikkoon kuuntelemaan Lauran huoneistosta kuuluvaa pianonsoittoa. "Margaret siellä varmaan soittaa, hän on kyllä taitava!" John ajattelee ja päättää hetken mielijohteesta koputtaa ovea. Anna tulee avaamaan ja päästää Johnin sisälle asuntoon. Laura tulee makuuhuoneesta kirja kainalossaan.
"John... minä kuulin... olen pahoillani!" John ei vastaa mitään vaan istuu sohvalle peittäen kasvonsa käsillään. "Anna, keittäisitkö teetä?" Laura pyytää, ja Anna katoaa keittiöön. "Mitä aiot nyt... koska muuttopäivä on?" Laura kyselee, mutta John vain istuu hiljaa paikallaan huokaillen raskaasti. Anna kaataa molemmille teetä kuppeihin ja komentaa tytöt pois huoneesta, jotta Laura ja John saavat olla rauhassa. Laura istuu sohvalle Johnin viereen. "En tosiaan tiedä, miten tästä eteenpäin..." John huokaa, ja Laura laskee varovaisesti kätensä Johnin hihalle. "Onneksi talon remontointi vie paljon aikaa, en ehdi jäädä tähän suruun kieriskelemään." Laura katsoo Johnia lempeästi.
John nousee sohvalta ja istuu pianotuolille. Asunnon täyttävät haikeiden skotlantilaisten kansanlaulujen sävelet. Tytöt ovat hiljaa hiipineet takaisin huoneeseen; keittiössä Anna hiljentyy kuuntelemaan ja pyyhkäisee vaivihkaa kyyneleen silmäkulmastaan.
Surullista, mutta joskus pitää päästää irti. John ja Julia, heitä ei ole tarkoitettu toisilleen.
VastaaPoistaSurullista, mutta joskus pitää päästää irti. John ja Julia, heitä ei ole tarkoitettu toisilleen.
VastaaPoista