sunnuntai 24. elokuuta 2014

Puolen vuoden hiljaisuus

Totta se on, en ole päivittänyt kuulumisia Lauran, tyttöjen, Johnin ja Villa Victorian elämästä puoleen vuoteen! Aloitin maaliskuun puolivälissä uudessa työpaikassa: pitkähkö työmatka (josta olen kyllä nauttinut kirjoja lukien, neuloen ja välillä päiväunia katsellen), uusiin työkuvioihin ja työkavereihin tutustuminen sekä nelilapsisen perheen kiireinen arki ovat pitäneet aika tarkkaan huolen siitä, että nukkekotielämä on harmillista kyllä jäänyt taustalle.

Hiiden opiston nukkekotikurssilla kävin kuitenkin koko kevään, ja uusi kausi käynnistyy jo viikon päästä. Ihanaa! Pääkoppani pursuilee ideoita Lauran ja Johnin tulevaisuuden suhteen. Koska häät pidetään? Kestääkö rakkaus vai tuleeko sihen ryppyjä ennen kuin romantiikan huuma ehtii edes haihtua? Miten tytöt sopeutuvat elämään nuoren isäpuolen kanssa? Minkä nimen John päättää antaa pubilleen? Rauhoittuuko Johnin levoton mieli maaseudun rauhassa, vai alkaako veri vetää uudestaan maailman houkutusten pariin? Saavatko taloudenhoitajatar Anna ja puutarhuri Alan toisensa? Nuori perhe haaveilee lastenhoitajan palkkaamisesta, jotta arki helpottuisi, mutta miten käy perhesovun kun taloon ilmestyy uusia ihmisiä? Toteutuuko Lauran haave kyläkoulun perustamisesta?

Näitä ja muita kuvioita tiedossa syksyn mittaan. Pysy kuulolla! :)

2 kommenttia:

  1. No ihan varmasti seuraan tapahtumia silmä kovana! Tosin joskus on parasta vain odottaa, että jotain tapahtuu, ja jonkin ajan päästä vilkaista, onko mitään tapahtunut. Mutta sellaista se on, kun kirjoittaa "tulevaisuudesta käsin", kuten minä.

    VastaaPoista
  2. No ihan varmasti seuraan tapahtumia silmä kovana! Tosin joskus on parasta vain odottaa, että jotain tapahtuu, ja jonkin ajan päästä vilkaista, onko mitään tapahtunut. Mutta sellaista se on, kun kirjoittaa "tulevaisuudesta käsin", kuten minä.

    VastaaPoista