Pariisin taivaan alla

John ja Julia ovat viettäneet muutaman unohtumattoman ihanan päivän ja illan romanttisessa Pariisissa. Eiffel-tornin juurella tapahtunut yllättävä kohtaaminen päättyi tuntikausia kestäneeseen kävelyyn puistossa - eiväthän he olleet aikoihin nähneet toisiaan. Julia oli puhua pulputtanut posket innosta hehkuen ja John kuunnellut hymyillen morsiamensa iloista tarinointia. John oli kertoillut  lyhytsanaisesti Amerikan-matkoistaan ja päätöksestään lopettaa liikemieselämä ja asettua asumaan Englantiin.

Talokaupoista John ei kuitenkaan ole saanut kerrottua Julialle, koska arvaa, ettei tämä ilahtuisi uutisesta. Julia on kuin synnynnäinen suurkaupungin seurapiirinainen: hän juttelee iloisesti ja älykkäästi uusien ihmisten kanssa ja näyttää hurmaavalta niin tyylikkäissä kävelypuvuissa kuin koristeellisissa iltapuvuissakin. Hänen nopeat, kevyet askeleensa saavat pukujen helmat hulmuamaan kauniisti, hän kävelee aina ryhdikkäästi ja katselee vastaantulijoita uteliaasti suoraan silmiin. 

He ovat kävelleet käsi kädessä pitkin puistoja ja bulevardeja, pysähtyneet katselemaan Seine-joella uiskentelevia lintuja ja katutaiteilijoiden työskentelyä joenrantojen ihmisvilinässä, välillä he ovat pysähtyneet johonkin kaupungin lukuisista kahviloista syömään croissantteja ja juomaan lasilliset kuohuviiniä. Toisinaan heidän seuraansa on liittynyt Johnin kaksosveli William, joka asuu ja työskentelee lääkärinä Brysselissä, ja on matkustanut Pariisiin tapaamaan veljeään ja tämän morsianta.

Eräänä aurinkoisena päivänä he heittäytyivät pariisilaisen boheemeiksi ja viettivät piknikkiä Luxembourgin puistossa nauttien Johnin hotellin naapurileipomosta ostettua tuoretta patonkia, herkullisia juustoja ja punaviiniä.  Aurinko paistaa helotti pilvettömältä taivaalta, ja Julia piiloutui päivänvarjonsa taakse kurkkien välillä Johnia sen alta ilkikurisesti hymyillen. "Voi, olisipa meidän välillämme aina tällaista, näin huoletonta ja helppoa!" John oli ajatellut mielessään. "Englannissa ollessamme riitaudumme helposti milloin mistäkin. Siellä on kaikki niin sovinnaista ja konservatiivista; emme ikinä voisi käyskennellä näin vapaasti kaupungilla ja nauttia toinen toistemme seurasta."

John oli katsellut Juliaa lempeästi ja miettinyt, tekisikö hän sittenkään oikein, jos yrittäisi sulkea tuon kauniin päiväperhosen maalaiskylän ahtaisiin ympyröihin? Löytäisikö Julia keskustelunaiheita maalaisrouvien kanssa, jaksaisiko hoitaa kanoja, hoitaa kasvimaata ja vertailla eri vuosien hedelmäsatoja?  Ja entä jos helmoissa pyörisi muutama lapsikin, jaksaisiko Julia sellaista elämää? Hän on niin nuori ja huoleton, rakastaa kaikkea kaunista ja ylellistä, nauttii konserteista ja taidenäyttelyistä, maalaa tauluja ja laulaa kuin satakieli. John päättää, ettei halua ihan vielä rikkoa tätä aurinkoisen kepeää tunnelmaa ottamalla puheeksi talokauppoja ja muuttoa maalle.