Taloa katsomassa

Aikaisin lauantaiaamuna John lähti junalla kohti Littletownia ja sieltä edelleen hevosajurin kyydillä Garden Villageen. Matkaan kului aikaa koko aamupäivä, ja Garden Villageen saavuttuaan John pistäytyi paikallisessa pubissa lounaalla. Pubi oli täynnä kylän miehiä, iloinen puheensorina ja naurunremakka kantautui ulos asti, ja tarjoilijat kantoivat pöytiin olutta ja siideriä. John söi annoksensa loppuun ja tilasi vielä toisen tuopillisen siideriä. "Mmmmm... onpa todella hyvää!" hän kehui tarjoilijalle. "Olette aivan oikeassa, herra", tarjoilija vastasi. "Garden Villagen siideri on ensiluokkaista. Täällä on loistava maaperä omenapuille", hän kertoi. 

John siemaili juomaansa mietteliäänä. Tällaisesta hänkin oli haaveillut jo pitkään: rauhallisesta elämästä maaseudulla, omenapuiden kasvattamisesta, vaimosta ja lapsista. "Voi Julia! Mikset ymmärrä, miten onnellisia olisimme tällaisessa ympäristössä? Miksi kaipaat kaupungin hulinaan?" John ja Julia eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan. Johnin toistuvista pyynnöistä huolimatta Julia ei ole tullut tapaamaan häntä Lundia Lanelle, eikä Johnkaan ole käynyt paikan päällä katsomassa, miten Julian sisaren Sofian ja tämän puolison rakennusprojekti on edistynyt. Sofia synnyttäisi ihan pian, eikä Julia malta poistua siskonsa luota - hän ei edes halunnut  lähteä Johnin kanssa katsomaan myynnissä olevaa maaseututaloa ja suhtautuu muutenkin koko taloasiaan penseästi

"Mitähän tästä oikein tulee, vai tuleeko mitään?" John tuskailee. Hän kaivaa taskustaan Julian kuvan ja ikävä vihlaisee sydäntä, kun hän katselee Julian hurmaavaa kiharapilveä ja muistelee tämän helisevää naurua ja keveitä askelia.

Päivä on kaunis ja aurinkoinen, joten John päättää kävellä muutaman kilometrin matkan Adamsien talolle. Edelliset omistajat ovat jo ehtineet muuttaa talosta Littletowniin, mutta herra Adams on tullut paikan päälle esittelemään taloa. Pieni koira haukkuu ja hyppelee hänen jaloissaan ja tulee nuuskimaan Johnia. "Noh, Lucky, olehan hiljaa!" "Onko koiran nimi Lucky?" John ihmettelee. "Joo. Se oli pieni rääpäle syntyessään, emo kuoli kun pennut olivat muutaman päivän ikäisiä. Kaksi pennuista menehtyi myös ja tämä Lucky-tyttö ja veljensä Jack olivat ainoat jotka selvisivät." John kumartuu rapsuttelemaan pikkukoiraa. Lucky nuolaiseen hänen kättään ja heiluttaa iloisena häntäänsä. 

"Haluat varmaan katsella taloa rauhassa?" herra Adams toteaa ja viheltää Luckyn mukaansa. John kiipeää portaat toiseen kerrokseen. Talossa tuoksahtaa vähän  ummehtuneelta. Tapetit repsottavat, lattiat näyttävät kuluneilta ja pari ikkunaruutua on rikki. John käväisee ullakolla ja säikyttää karkuun pienen hiiren, joka näyttää tehneen pesänsä rauhalliseen nurkkaan. "Sinähän olet kuin Hiiri Hyyryläinen niissä naapurin rouvan sepittämissä tarinoissa!" John naurahtaa.

Alakertaan palatessaan John pistäytyy parvekkeella. Aurinko paistaa lämpimästi ja John riisuu takkinsa. Parvekkeelta näkee kauas: ruohoa, kukkia, omenapuita, kauempana kiemurtelee joki. John huokaisee onnellisena. "Kyllä Julian on tultava katsomaan tätä paikkaa!" hän miettii. "Kirjoitan hänelle heti kun pääsen takaisin kaupunkiin." Herra Adams ja Lucky saattelevat Johnia jonkin matkaa, miehet kättelevät ja John lupaa palata asiaan heti seuraavalla viikolla. Sydämessään hän tietää kyllä jo, että päätös on tehty. Hän haluaa tämän talon - siinä olisi juuri sopivasti tilaa Julialle ja lapsille. "Jos kunnostaisi vielä vanhan hevostallinkin... vaikka siideripanimoksi...?"